Eilen haettiin Turtolan kolmesta eri puutarhamyymälästä aineksia pihaan. Olin pyytänyt anoppia apuun jo aiemmin keväällä ja nyt saatiin muutama päivä yhteen sovittua. Tarkoituksena oli laittaa muutama kesäkukka, tehdä kasvimaa ja kylvätä sinne ainakin salaattia. Suurin toiveeni oli karviaispensas, joka tänään käytiin vielä hakemassa.

Aluksi olin kovinkin innoissani varsinkin hyötykasvimaasta, mutta se maan kuokkiminen vei hymyn huulilta aika pian. Kahdestaan kuitenkin saatiin nopeasti homma pois alta ja siemet itämään.

Kuvassa ollaan siis jo loppuvaiheessa :) Dinna päätti koemaistaa herneet, ja seuraavaksi näemmä siirtyi karviaspuskan kimppuun. Kasvimaahan tuli vihersipulia, tilliä, persilijaa, retiisiä, kahta eri salaattia ja hernettä.

Terassille halusin laittaa myös hyödyllisiä kasveja. Kaupasta mukaan lähti kolmiväristä paprikaa ja ruohosipulia, ulkosaunan terassille tulee mansikka-amppeli, kunnes mies käy vasaroimassa koukan kattoon kiinni. Tynnyriveneihin laitettiin muistaakseni petuniaa.

Seuraava projekti on siistiä viimeisessä kuvassa olevan pienen lammikon siistiminen ja uuteen uskoon laittaminen. Alan nyt pikkuhiljaa ymmärtämään viherpeukaloita, puutarhan laittaminen on kivaa pidemmän päälle, mutta tuskin tulen hankkimaan muita kun helppohoitosia kasveja näin ekana oppivuotenani :)