Tänään saatiin varattua kirkko!!! Molemmat päätyivät toiveissaan Messukylän vanhaan kirkkoon, ja se myös saatiin :) :) Aamulla puoli yhdeksän avautui seurakuntatoimisto, ja ruuhkaisen vartin jälkeen pääsin läpi. Klo 14.00 aika oli mennyt jo, joten saatiin klo 13 aika :) Varhainen aamu siis tiedossa hääpäivänä kampauksien ja meikkauksien kanssa. Pappi ja kanttori saadaan tietää vasta kevään aikana.  Biisilistaa bändiä varten ollaan melki joka ilta rukattu, häävalssina luultavammin tulee olemaan Janne Raappanan kaksi onnellista. Kutsumalli on selvillä, onneksi kaasoista ainakin yksi on kova askartelemaan ;) Vieraslista on niin ja näin. Haluamme paikalle vain sellaisia, jotka me molemmat tunnemme, ja olemme vaikka kuluneen vuoden aikana käyneet kahvilla. Häälehtiä on lainattu ahkerasti kirjastosta, enimmäkseen sieltä tulee sellasta tietoa ja pukua mitä en halua meidän häihin, nirso kun olen. Jos jotain hankitaan (ja on hankittu) niin sen pitää myös toimia meidän arjessa, eikä olla kertakamaa.

Poika senkun kasvaa, aloittaa hoidon tässä kuussa :( Minä menen töihin ja mies ehtii olemaan kaksi viikkoa kotona ennen hoidon aloittamista. Hampaita on tullut ylös ja alas :) Vauvauinti alkaa jälleen sunnuntaina, toivottavasti ei ole opit kadonnut kesän aikana. Muskari tulee uutena harrastuksena. Toissapäivänä kiivettiin yläkertaan yksin raput. Ne kun eivät ole mitkään normaalit loivat, vaan kapeat ja jyrkät. Pientä kävelyä tukea vasten on havaittavissa, muuten mennään kovaa kontaten :D